Sisältö asuu samaa maailmaa,
olen ollut syvällä suussa.

On halu kulua
ja aikomus päätyä puiden joukosta puiden joukkoon.

Tuleva kirja
hyvän hajaantumisen partaalla.

Esine paperista vai sanoista,
vastarintaa epätahdissa.

Tietääkö kivi mitä vesi tekee?
Plip ja plop. Plip ja plop.

Maailmassa tehty esine,
language. Language.

Se on vettä
se.

Kun kuuntelet ja äkkiä kuulet,
kuvittelen tuntevani kuinka kosket.

Hajaantumisen partaalla
välineet tulevat väliin.

Tulevat tekstit, tulevat lukijat.

Ympätä, oksastaa
huomaamatta, salaa.

Pyyhkiä pois menneitä merkkejä
uuden tekstin tieltä.

Vaivojen lähde täynnä sanoja,
niiden itse itsestään merkitsemää kauhua.

Altistua vai imeytyä,
olla vastaus toisen tekstiin.


Kysymykseen
joka on vasta tulossa.

Ei piste, vaan pintojen risteyskohta,
jossa mennyt murtautuu tulevaan.

Ole tässä.
Valmis kartta.

Tapa pakata tulevat tekstit.
Nesteet. Palaset.

Sana altistuu
sille mitä ei ole vielä olemassa.

Kahteen suuntaan läpäisevä kalvo,
mutta sama sana.

Lopulta on hylättävä hämäryys
ja johdettava itsensä pimeään.

Meidän täytymäs valmistaa itsejämme
kärpäsparven varalle.

Olla kuin Mehiläinen Apilalleen,
kirjoitettu tyhjälle lehdelle.

Hämärässä odotamme vastausta,
ilta vaan jatkuu.

Musta maailma laskeutuu taivaista.
Tähtimusta. Tomu.

Rakastan sitä niin etten tiedä
miten on suuri onni ymmärtää mitään.

Maailma nyt syömmen uuden saa
ja uuden pulssin.


Järki näkee pääni sisään,
olkoon pimeys pimeän nimi.

Roskat ovat olemassa tullakseen
palautetuksi ikuiseen kiertokulkuun.

Runous maan ei kuunaan vaikene.
Kun koppioin, lupaanpa olla täsmällinen.

Täällä olen ja tunnen totuuden.
Sisäpuoli on kaikkialla.

          Lukittu laji, osa parvea.
          Vetoja, kurotuksia.

Tämän kanssa on oltava tekemisissä
ja pimeä on jo perillä, minne valo ei ole vielä ehtinyt.

Kasvien tunnemaailmassa
yhden harmajan päivän

käypi päisin omistaa aikaa
loan, tien ristein ja mutkain keskessä.

Näin minä haluan tulla nähdyksi
kaaosta käännellessä

sanat kiviä virrassa,
aina suurimmat rimssut päällä.

Rekisterien rikas kameleontti
joka antaa äänen kaikelle muulle

hurjuudelle, jossa outous laulaa
sanains kuvia kirkkaan aatelman.

Aikojen merkki, johon käsi ei yllä
tai rikki jäänyt tekstinpala

joka vuotaa lumoavasti
ja johon vuotaa joka paikasta.

Olemme yhtä ja samaa elävää olentoa
ja tehty kaikesta mitä kieli on.

Arvailtavaksi jää, onko ihminen mitä on
läpikotaisin vai pelkkä sana.

Lukeminen on kirjainten laskemista
pään sisälle ajatusten sekaan.

Yltä ja alta annettuja enteitä jotka kykenevät
kuljettamaan kenet tahansa minne tahansa.

Sade syntyy palapelinä
ja te sadatte.

Kuunnelkaa.
Liuos vai mosaiikki?

Sanoja kartteleva kieli,
pyhän lehmän häntä.

Täydellistä merkityksen puutetta
ei voi saavuttaa, ei säilyttää.

Kaikkea tulee muistiin,
kun kohotan ilmeeni valon säteisiin.

Runolla on keinoja,
joilla se näyttää asiat kokemuksina.

Mutta on, on pieni kova pala
toivoa ja tulkinta

ja teksti vastauksena
toiseen tekstiin.

Ei ole muuta räjähdystä
vain rakkauden sattuma

lukea tuntematta
tuntea lukematta

Havainnon sattumat
joinain aamuina

juoda teetä
ja luonnostella suurempaa huonetta.

Teoksessa taiteilija ei suojaudu
vain maailmalta

se antaa ulkopuolelle hiljaisuuden
jonka sisus muodostaa.

Se vaikenee lakkaamatta
ja se puhuu alkamatta.

Kauneus valtoimenaan
lukijan taustoissa

tämä näyttää liittyvän puheeseen
joka ei voi katketa
sillä se ei puhu vaan on

se sanoo yhä uudelleen
ja aloittaa aina uudestaan

Kuullaan aikakausien kuluvan iloisina,
vanha ja uusi kehittyvät yhtä aikaa rinnakkain.

Lopulta kädet ovat likaiset
ja kone puhdas.

Kynä työstää ajatusta
ja sillä jota katsotaan on mustat silmät.

Kirjan sivu on objekti
joka sijaitsee ja liikkuu avaruudessa.

Transmediaaliset rihmastot läpäisevät paperisivut
ja kluuttikannet näkymättömästi kuin kasviolennot.

Kuvitus ikään kuin tukkii reiät sitä mukaa
kuin kertomuksessa siirrytään eteenpäin.

Ottaa omaksi esineitä ja kuvia
kynnyksenä olevia tekstejä

yhdistellä ja käyttää niitä ilman
muutoksia tai pienin muutoksin.

Kirja on voimaesine mutta pitääkö
kirjaa näyttää lukijalle vai lukijaa kirjalle.

Muutos on ensin samassa tilassa
ja sitten eri tilassa olemista

ei koskaan mahdollista
joskus mahdollista
aina mahdollista

Moni kokonaisuus ilmenee pölynä
tyhjyys yhtyy tyhjään

silmän edessä
läjä särkyneitä sanoja

                     ja sitten siellä oli tämä

vapaasti muovattavaa ainetta
          talo maalla
unohtunut omaan piiloonsa
ja siksi jäänyt käyttämättä

                    miksi ja mitä aiot sanoa
hänen totensa
         oikukas uni
pieninä kuvioina
käytettyjen teelehtien seassa