Luonto väärällä kielellä,
toivoa lukijan silmiin

Saa puhua vapaasti
tätä kieltä suustani

Käsittää ymmärrystä
metsän ja pellon rajalla

Vuori ei laskeudu vuorelta
pikemminkin on kuin ei ole

Sateelta sateensuojaan
kaatamalla puita

Liikahtaessaan silmä ei näe
menneisyys joka ei mene pois

vähemmän on sisältöä
harmaa mahdollisuus

Olemme unia joilla on nimet,

pohjimmiltaan samanlaisia

Luonto väärällä kielellä,

itse olemisessa piilevä kuka

Elää kysymyksessä,

kun ääriviivat alkavat liikkua

Kun kaikki reitit on kuljettu,

miten me elämme täällä

Sinä taivutat pimeyttä sormillasi

ja tästä alkaa veden ääni

yhden jos toisen asian

harsoinen syntaksi.