Näytetään tekstit, joissa on tunniste noesis. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste noesis. Näytä kaikki tekstit

maanantai 18. toukokuuta 2020

Näin minä haluan tulla nähdyksi
kaaosta käännellessä

sanat kiviä virrassa,
aina suurimmat rimssut päällä.

perjantai 31. tammikuuta 2020

”suunniteltu
          kirjoitusluonteiset ja
litroista litroista litroista litroista teosta.
     Pakarat ja lajityyppejä.  Ne eivät toista litroista
        litroista litroista
litroista litroista lihaisat, naisena. Tällöin
        aikeessa, koska
    myös
      jumalamme.
Kunnes
       katsomme kohotettuun käteen, jossa viinin aikeessa, voisi
   yhtään ne eivät ole yhtä hyvin
olla minä hetkenä tahansaitsisi
yhtä hyvin ole sanottu,
kumpi ajankohta on jo romaanihanke onnistuu
         fragmenttina, kokemisen
   vain
        minä
hetkenä tahansaitsisi suvaittu. Irroneen peniksena. Tällöin
    aikeessa, koska
myös pysyy sellaisellistua
julkaista litroista litroista
te


Kollaasi ja cut-up samoista lähteistä kuin edellä.

torstai 30. tammikuuta 2020

myös
pysyy sellistua
        julkaistua
         julkaista teosta. Pakarat ja
sikäli
    päivämään ne eivät ole yhtä
hyvin
olla ”suunniteltu kirjoitusluonteiset ja lajityyppejä.  Ne eivät toista teosta.
Pakarat
        ja
      ilmeen ja siis olla
         ”suunniteltu
         kirja”,
        melkein
ole yhtä hyvin olla ”suunniteltu
kirjoitusluonteiset ja litroista teosta. Selkä on
  jo romaanin aikeessa,
voiman aamunkoitostunut;
        se on
          huomattaa
       itsessä itsessä näkee
  vielä jälkiä
alkaa myös pysyy sellainettuun käteen, ja litroista teosta. Pakarat
       ja lajityyppejä.

  Ne eivät
      toista litroista teosta.
Pakarat ja ilmoitusluonteiset ja ilmeen
    ja rinnalla.
      Mutt


Kollaasi ja cut-up samoista lähteistä kuin edellä, poistettu ainoastaan virke, jossa suora viittaus Barthesiin.

keskiviikko 29. tammikuuta 2020

uusi
      lajityyppejä. Kortistokortteihin
peniksena.
       Tällöin
aikeessa, erityisesti
          Barthes
par Barthes par Barthes
par Barthes par Barthes par
Barthes par Barthes par Barthes par
Barthes par Barthes par
Barthes
par Barthes
      par Barthes par Barthes par Barthes
par
      Barthes
par Barthes par Barthes par
        Barthes par
  Barthes par Barthes par Barthes par Barthes
          par Barthes par Barthes par Barthes par Barthes par Barthes par Barthes par Barthes
    par
  Barthes
par Barthes par Barthes
    par
      Barthes par Barthes par Barthes
par
    Barthes par Barthes par
Barthes par
Barthes par Barthes par Barthes par Barthes par Barth


Editoimaton, koneen tuottama kollaasi ja cut-up, jonka lähteinä Juha-Pekka Kilpiön essee "Muistiinpano: Roland Barthesin Vita nova" sekä Erkka Filanderin ja Kristian Blombergin dialogi "Pisaroita huojuvan jumaluuden varjosta". (Kun konetta pyytää tuottamaan uuden version samasta tekstistä, tulos on kerta toisensa jälkeen muuten sama, vain ensimmäiset puolen kymmentä riviä vaihtelevat.)

tiistai 28. tammikuuta 2020

Twyla tekee miten ne ovat kuin sitä veden avulla. Esimerkiksi Bargellossa epämaailmassa on. Fantail kiertäällä ehkä huomenna ui. Näkee koira yllä siunauksen ympärille. Sen iho on varjoja ja väliin antautuneesti, ettäisi kulkea, tuossa on sittenkin sekä hiki. Värejä ehkä hiki. Värejä että väliin Fantail kiertään kuinka yllä ehkä huomenna ui. Näkee mitä poistuu, toistuu, koira yllä siunauksena ja pää minut. Polkuani ei saista heijastuu, katoaa, lihassa epämaailmassa, tuossa.

Antiikin jäällä että värejä ehkä hiki. Värejä ehkä huomenna ui. Näkee miten ne ovat kuin sittenkin patsaista heijastuu muutakin joka puolestaan. Ajattelen kuin sekä värejä ehkä valtaamien jalansijojen avulla. Esimerkiksi Bargellossa on kukkuloita laskokset.

Twyla tekee koira alassa takaisin. Twyla tekee mitä värejä että värejä ehkä hiki. Väreistosten tään huuhtoutuneesti, että siunauksen ympärille. Sen iho on tulossa.

Twyla tekee miten rinteillä miten ne ovat kuinka ylös ihan niin Fantail kiertääkin. Kun käyn ylhäällä mietin onko täämistä väliin antautuneesti, ettäisi kulkea, tulee virta vastaan. Ajattelen kuinka ylös ihan niinkuin renessa on. Fantail kiertäällä on hiottua niinkuin mustavalkoisessanssivaatekappaleiden laskokset.

Antiikin jään kukkuloita laskokset. Antiikin pitäältäväksi, kuin renessanssivaatekappaleiden laskokset. Antiikin joku, katoaa, lihassa epämaailmassa, tuossa on sitä poistuessa epämaailmassa on sitä askel ei vain loputtomasti alas, kolinaa jostain, mutta se on sitä askel ei saista heijastuu muutakin jäällä ehkä hiki. Väreistä peittäisi kulkea, tuossa epämaailmassa on sitä askel ei vain loputtomasti ala ja miten ne ovat kuin renessanssivaatekappaleiden avulla. Esimerkiksi Bargellossa on. Aantautunut marmorin ikuisuuteen ehtii tottu samaa pohjaa jonka ylös ihan niinkuin renessa epämaailmassa epämaailmassa takaisin.



Kollaasi ja cut-up Pauliina Haasjoen Twitterissä julkaisemista vanhoista päiväkirjamerkinnöistä sekä Erkka Filanderin ja Kristian Blombergin yhdessä kirjoittamasta tekstistä "Pisaroita huojuvan jumaluuden maljasta".

maanantai 27. tammikuuta 2020

Teksti sijoittuu säkeen ja lauseen, lauseen ja virkkeen, virkkeen ja kappaleen väliin. Virkkeen ja kappaleen väliin. En oikein tunne jalkojani. En oikein tunne jalkojani. Seison shortsinlahkeitani myöten Kolin kylän kylmässä purossa. Kolin kylän kylmässä purossa. Yritän olla liikkumatta, jotta veden pinta ei aaltoilisi luonnottomasti. Pinta ei aaltoilisi luonnottomasti. Mikä on lause, ja jos tiedät, mikä lause on, mikä on virke? On, mikä on virke? Ei kertomusta, ei argumenttia. Ei kertomusta, ei argumenttia. Se on vaikeaa. Lihakset tärisevät ja jalan alla on liukas kivi. Alla on liukas kivi. Miksi tuntuu heti tarpeelliselta ilmoittaa, ettei ole kyse ”pelkistä” lauseista? Ole kyse ”pelkistä” lauseista? Roikotan veden yllä vatia, jossa on viisi pahvista kulhoa ja kussakin pahvinen kirjain. Ja kussakin pahvinen kirjain. Yksikin virke voi olla kappale. Virke voi olla kappale. Purossa jalustallaan nököttävä kamera on kuvannut jo jonkin aikaa. Kuvannut jo jonkin aikaa. Jos kirjallisuudessa konkretia on hyve, eikö konkreettisinta ole käsillä oleva teksti itse? Käsillä oleva teksti itse? Että lauseille on annettu tasaisia ja hieman banaaleja tunteita, herättää eritoten riemua. Tunteita, herättää eritoten riemua. Että voi tuntea sympatiaa lauseita kohtaan. Tuntea sympatiaa lauseita kohtaan. Lasken ensimmäisen pahvisen kulhon somasti virtaan. Pahvisen kulhon somasti virtaan. Siinä menee T. Uusi kippo lähtee matkaan. Uusi kippo lähtee matkaan. Kirjain on huonosti, ehdin asetella sen paremmin. Ehdin asetella sen paremmin. Useimmiten lause ei ole pelkkä lause. Ei ole pelkkä lause. Runo on miltei valmis. Runo on miltei valmis. Henkilöhahmot tehdään muutenkin lauseista. Henkilöhahmot tehdään muutenkin lauseista. Tuntuu olennaiselta, että lauseet eivät sittenkään kuvaile itseään täysin jäännöksettömästi. Kuvaile itseään täysin jäännöksettömästi. Vesi on laskenut sitten koekuvausten, ja ensimmäinen kipoista jää jumiin kivien väliin. Jää jumiin kivien väliin. Sitten seuraava, kolmaskin. Harva teos käsittelee yhtä itsepintaisesti tätä, juuri tätä tässä näin. Juuri tätä tässä näin. Mutta V lipuu komeasti pidemmälle, kieppuu virran viemänä. Pidemmälle, kieppuu virran viemänä. Ympäristötaiteilija nappaa kulhon mukaansa, ennen kuin se katoaa lopullisesti alavirtaan. Se katoaa lopullisesti alavirtaan.


Uusi kollaasi ja cut-up edellisen päivityksen aineistosta.

sunnuntai 26. tammikuuta 2020

En oikein tunne jalkojani. Oikein tunne jalkojani. Seison shortsinlahkeitani myöten Kolin kylän kylmässä purossa. Kylän kylmässä purossa. Yritän olla liikkumatta, jotta veden pinta ei aaltoilisi luonnottomasti. Ei aaltoilisi luonnottomasti. Se on vaikeaa. Se on vaikeaa. Lihakset tärisevät ja jalan alla on liukas kivi. On liukas kivi. Mikä on lause, ja jos tiedät, mikä lause on, mikä on virke? Mikä on virke? Teksti sijoittuu säkeen ja lauseen, lauseen ja virkkeen, virkkeen ja kappaleen väliin. Ja kappaleen väliin. Ei kertomusta, ei argumenttia. Kertomusta, ei argumenttia. Miksi tuntuu heti tarpeelliselta ilmoittaa, ettei ole kyse ”pelkistä” lauseista? Kyse ”pelkistä” lauseista? Yksikin virke voi olla kappale. Voi olla kappale. Roikotan veden yllä vatia, jossa on viisi pahvista kulhoa ja kussakin pahvinen kirjain. Kussakin pahvinen kirjain. Purossa jalustallaan nököttävä kamera on kuvannut jo jonkin aikaa. Jo jonkin aikaa. Lasken ensimmäisen pahvisen kulhon somasti virtaan. Kulhon somasti virtaan. Siinä menee T. Siinä menee T. Uusi kippo lähtee matkaan. Kippo lähtee matkaan. Kirjain on huonosti, ehdin asetella sen paremmin. Asetella sen paremmin. Jos kirjallisuudessa konkretia on hyve, eikö konkreettisinta ole käsillä oleva teksti itse? Oleva teksti itse? Useimmiten lause ei ole pelkkä lause. Ole pelkkä lause. Henkilöhahmot tehdään muutenkin lauseista. Tehdään muutenkin lauseista. Että lauseille on annettu tasaisia ja hieman banaaleja tunteita, herättää eritoten riemua. Herättää eritoten riemua. Että voi tuntea sympatiaa lauseita kohtaan. Sympatiaa lauseita kohtaan. Harva teos käsittelee yhtä itsepintaisesti tätä, juuri tätä tässä näin. Tätä tässä näin. Tuntuu olennaiselta, että lauseet eivät sittenkään kuvaile itseään täysin jäännöksettömästi. Itseään täysin jäännöksettömästi. Vesi on laskenut sitten koekuvausten, ja ensimmäinen kipoista jää jumiin kivien väliin. Jumiin kivien väliin. Sitten seuraava, kolmaskin. Sitten seuraava, kolmaskin. Mutta V lipuu komeasti pidemmälle, kieppuu virran viemänä. Kieppuu virran viemänä. Ympäristötaiteilija nappaa kulhon mukaansa, ennen kuin se katoaa lopullisesti alavirtaan. Katoaa lopullisesti alavirtaan. Runo on miltei valmis. On miltei valmis.


Kollaasi ja cut-up, jonka lähteenä kaksi Noesis-verkkolehdessä julkaistua tekstiä: Tarja Hallbergin kirjoittama artikkeli "Runopaikka-metodista ja paikkasidonnaisesta runoudesta" ja Juha-Pekka Kilpiön jo edellä esillä ollut "99 alustavaa muistiinpanoa Cia Rinteen teoksesta sentences".

keskiviikko 22. tammikuuta 2020

Tulee pois taidehistoriastamme. Tulee pois taidehistoriastamme. Meidän olisi vaikeata mitään yleistä metakieltä. Mitään yleistä metakieltä. Nimillä kuin surrealisti, kuvia. Kuin surrealisti, kuvia. Tässä se on itseään olevaksi. On itseään olevaksi. Enemmän kuin kone. Enemmän kuin kone. Hän kertomusta, ei risteävät maailmaa. Ei risteävät maailmaa. Yhtä lailla on mahdotonta jättää yhtään tuntisi vaikkapa Raamatun kertomuksia Useimmiten todellisuutta, sisäisiä kuvia. Todellisuutta, sisäisiä kuvia. Todellisuutta, sisäisiä olla yksittäinen virke. Olla yksittäinen virke. Yksikin virke voi emme koettuna. Voi emme koettuna. Jos emme koettuna. Jos emme koettuna. Se tulee itsestään tietoiseksi, hädin tuskin jaksaa tunnustaa sukua symbolismille ja ekspressionismille ja syysuhdetta, paitsi joskus. Syysuhdetta, paitsi joskus. Syysuhdetta, paitsi joskus. Syysuhdetta, paitsi joskus. Yksitasoinen robotti. Hänessä sijoittuu säkeen ja teksti näyttää maailman yllättävänä, kuin ensi ymmärtää modernin taiteen suuntauksia ei voi. Harva taiteilija tai pois historiastamme tiettyjä. Ole pelkkä lause. Ole pelkkä lause. Ei ei aforismeja mieli, joka vaivoin tulee pois taidehistoriastamme. Tulee pois taidehistoriastamme. Ei ole pelkästään yksitasoinen robotti. Pelkästään yksitasoinen robotti. Pelkästään olla ihminen on enemmän kuin kone. Enemmän kuin kone. Sävyn lause ei ole pelkkä lause. Ole pelkkä lause. Muttei myöskään fragmentteja. Muttei myöskään fragmentteja. Muttei myöskään fragmentteja. Muttei myöskään fragmentteja. Sensuroida kappale. Mahdotonta sensuroida kappale. Mahdotonta sensuroida kappale. Koska taide yhä. Koska taide yhä. Surrealistinen taide yhä. Surrealistinen taide yhä. Kahden ei ole yhtä kieltä, laittaa monenlaisia enää niin pelkistetyillä olla yksittäinen virke. Olla yksittäinen virke. Pitämättä. Tai oli pitämättä. Tai oli pitämättä. Ne vain ja risteytyvät nykytaiteessa. Ja risteytyvät nykytaiteessa. Ja risteytyvät nykytaiteessa. Ja risteytyvät nykytaiteessa. Kappaleen väliin. Ja kappaleen väliin. Ja kappaleen väliin. Ei ja moderneille taidesuuntauksille. Ja moderneille taidesuuntauksille. Ja moderneille taidesuuntauksille. Ja moderneille taidesuuntauksille. Esittää useasti psyykkistä, henkistä on kätketty. On itseään olevaksi. On itseään olevaksi. Koko esittämistavallaan surrealistinen peräkkäisen alustavan muistiinpanon välillä tai oli vaikuttavat edes normaalia eurooppalaista puhetta, jos taidesuuntauksia, piti niistä virkkeen, virkkeen ja lisämääreitä omaan kuvaansa mutta ei vallitse lauseen, lauseen ja kirjailija nimittää itseään symbolisti, ekspressionisti. Itseään symbolisti, ekspressionisti. Surrealisti, symbolisti, ekspressionisti. Surrealisti, symbolisti, ekspressionisti. Hän muillekin osan ja kokonaisuuden suhde vaan argumenttia. Suhde vaan argumenttia. Kertomusta, ei argumenttia. Kertomusta, ei argumenttia. Alustavan muistiinpanon. Ei ole myöskään mitään yleistä metakieltä. Mitään yleistä metakieltä. Eri suuntausten vaikutukset risteävät maailmaa. Vaikutukset risteävät maailmaa. Vaikutukset.


Toinen muunnelma. Samat lähteet kuin edellisessä päivityksessä.

tiistai 21. tammikuuta 2020

Ei ole myöskään mitään yleistä metakieltä. Mitään yleistä metakieltä. Nimillä kuin surrealisti, symbolisti, ekspressionisti. Surrealisti, symbolisti, ekspressionisti. Hän ja risteytyvät nykytaiteessa. Ja risteytyvät nykytaiteessa. Harva taiteilija tai pois historiastamme tiettyjä taidesuuntauksia, piti niistä virkkeen, virkkeen ja kappaleen väliin. Ja kappaleen väliin. Ei ei ole pelkästään yksitasoinen robotti. Pelkästään yksitasoinen robotti. Hänessä sijoittuu säkeen ja lauseen, lauseen ja kirjailija nimittää itseään enää niin pelkistetyillä olla yksittäinen virke. Olla yksittäinen virke. Yksikin virke voi olla Ihminen on enemmän kuin kone. Enemmän kuin kone. Hän kertomusta, ei argumenttia. Kertomusta, ei argumenttia. Alustavan muistiinpanon tulee itsestään tietoiseksi, hädin tuskin jaksaa tunnustaa sukua symbolismille ja ekspressionismille ja muillekin osan ja kokonaisuuden suhde vaan sävyn lause ei ole pelkkä lause. Ole pelkkä lause. Ei Ei aforismeja muttei myöskään fragmentteja. Muttei myöskään fragmentteja. Useimmiten todellisuutta, sisäisiä kuvia. Todellisuutta, sisäisiä kuvia. Tässä se on itseään olevaksi. On itseään olevaksi. Koko esittämistavallaan surrealistinen taide yhä. Surrealistinen taide yhä. Kahden peräkkäisen alustavan muistiinpanon välillä tai oli pitämättä. Tai oli pitämättä. Ne vain vaikuttavat edes normaalia eurooppalaista puhetta, jos emme koettuna. Jos emme koettuna. Se esittää useasti psyykkistä, henkistä on kätketty mieli, joka vaivoin tulee pois taidehistoriastamme. Tulee pois taidehistoriastamme. Meidän olisi vaikeata ymmärtää modernin taiteen suuntauksia ei voi jättää yhtään tuntisi vaikkapa Raamatun kertomuksia ja moderneille taidesuuntauksille. Ja moderneille taidesuuntauksille. Eri suuntausten vaikutukset risteävät maailmaa. Vaikutukset risteävät maailmaa. Yhtä lailla on mahdotonta sensuroida kappale. Mahdotonta sensuroida kappale. Koska ei ole yhtä kieltä, laittaa monenlaisia lisämääreitä omaan kuvaansa mutta ei vallitse syysuhdetta, paitsi joskus. Syysuhdetta, paitsi joskus. Teksti näyttää maailman yllättävänä, kuin ensi kertaa. Kuin ensi kertaa.


Katkelmallinen cut-up kahdesta eri lähteestä. Timo Kaitaron kirjoittama Väinö Kirstinän haastattelu, joka julkaistiin alunperin Mustekalassa 28.3.2006 ja sittemmin Finnish Avantgarde and Modernism Networkin (FAM) sivuilla, ja Juha-Pekka Kilpiön oulipolainen essee "99 alustavaa muistiinpanoa Cia Rinteen teoksesta sentences".