Teksti sijoittuu säkeen ja lauseen, lauseen ja virkkeen, virkkeen ja kappaleen väliin. Virkkeen ja kappaleen väliin. En oikein tunne jalkojani. En oikein tunne jalkojani. Seison shortsinlahkeitani myöten Kolin kylän kylmässä purossa. Kolin kylän kylmässä purossa. Yritän olla liikkumatta, jotta veden pinta ei aaltoilisi luonnottomasti. Pinta ei aaltoilisi luonnottomasti. Mikä on lause, ja jos tiedät, mikä lause on, mikä on virke? On, mikä on virke? Ei kertomusta, ei argumenttia. Ei kertomusta, ei argumenttia. Se on vaikeaa. Lihakset tärisevät ja jalan alla on liukas kivi. Alla on liukas kivi. Miksi tuntuu heti tarpeelliselta ilmoittaa, ettei ole kyse ”pelkistä” lauseista? Ole kyse ”pelkistä” lauseista? Roikotan veden yllä vatia, jossa on viisi pahvista kulhoa ja kussakin pahvinen kirjain. Ja kussakin pahvinen kirjain. Yksikin virke voi olla kappale. Virke voi olla kappale. Purossa jalustallaan nököttävä kamera on kuvannut jo jonkin aikaa. Kuvannut jo jonkin aikaa. Jos kirjallisuudessa konkretia on hyve, eikö konkreettisinta ole käsillä oleva teksti itse? Käsillä oleva teksti itse? Että lauseille on annettu tasaisia ja hieman banaaleja tunteita, herättää eritoten riemua. Tunteita, herättää eritoten riemua. Että voi tuntea sympatiaa lauseita kohtaan. Tuntea sympatiaa lauseita kohtaan. Lasken ensimmäisen pahvisen kulhon somasti virtaan. Pahvisen kulhon somasti virtaan. Siinä menee T. Uusi kippo lähtee matkaan. Uusi kippo lähtee matkaan. Kirjain on huonosti, ehdin asetella sen paremmin. Ehdin asetella sen paremmin. Useimmiten lause ei ole pelkkä lause. Ei ole pelkkä lause. Runo on miltei valmis. Runo on miltei valmis. Henkilöhahmot tehdään muutenkin lauseista. Henkilöhahmot tehdään muutenkin lauseista. Tuntuu olennaiselta, että lauseet eivät sittenkään kuvaile itseään täysin jäännöksettömästi. Kuvaile itseään täysin jäännöksettömästi. Vesi on laskenut sitten koekuvausten, ja ensimmäinen kipoista jää jumiin kivien väliin. Jää jumiin kivien väliin. Sitten seuraava, kolmaskin. Harva teos käsittelee yhtä itsepintaisesti tätä, juuri tätä tässä näin. Juuri tätä tässä näin. Mutta V lipuu komeasti pidemmälle, kieppuu virran viemänä. Pidemmälle, kieppuu virran viemänä. Ympäristötaiteilija nappaa kulhon mukaansa, ennen kuin se katoaa lopullisesti alavirtaan. Se katoaa lopullisesti alavirtaan.

Uusi kollaasi ja cut-up edellisen päivityksen aineistosta.