kirjan kelvoton tomumaja
kirjainten maailmassa

suikaleiksi leikeltynä
ja uudeksi liimattuna

Ja niin sana koostuu
tulevista määritelmistä

aina vain sakeampi
salakirjoitus

mitä tahansa
mihin kohtaan tahansa

lukijan kädenjälki
tekijän kädenjäljessä

Maailma alkaa sillä että se on
piinaavan hiljaa

tuossa se lähti rakoilemaan
tuossa siihen tuli oksia

vanhan tielle uuden tieltä
toistensa läpi

Onko se totta että tunteet
olla mitä vain kenelle

verho poissa subjekti
on vartalo todellisuudessa

Ja taas teksti ymppää ja oksastaa
aiempi puhuu myöhemmästä

samanaikaisesti tuossa niitä nyt lojuu
silmiesi edessä rakkausrunokoneen palasia

tässä minä nyt olen
tässähän minä olen

Miltä tuntuu
elää ja hengittää rakkaudella

jota maailma kirjoittaa hauraalle paperille
ja katoavalla musteella

mitä näet on täynnä menneisyyttäsi
sinä vain olet jälleen toinen

musta teksti valkean päällä kaksiääninen
sana toisen kynnyksellä

sivulta tuulee
ohuesti, sanoin

katkelman puhuja kärsii
hän ja hänen ominaisuutensa

nauraa ja kauhistua
tätä näkyä

ja sitten sama valossa
auringon tuijoteltavana

viimeistä edellinen hiekka jollain
veikeällä asusteella

          terävä silmä oireyhtymälle
nimeltä sivilisaatio

tajunnalla varustettu kaleidoskooppi
jota madot syövät

          säpäleinä
          irti taustastaan

se vie häneltä silmät, se vie häneltä
korvat, se vie häneltä suun

Kumpi lukee
mennyt vai tuleva

pelkovalmius, kädensija
muistijäljen paikalla

Olet mieleeni yö, tähdet poissa
valo tuttua kieltä

mutta pimeys
solmuista tehty verkko

vangitsee roinan
ja sivilisaation järkytykset

tuli uutta
ei vielä kirjaillut

venäläisen ihmisen rukous
hauskoine kuvineen yön syvyydessä

Vuosisadan tauti
erehdykset, typeryys

kauneuden satuttamat
läpi löyhkääväin pimeyksien pelkoa vailla

            jyrkästi toisiinsa, vanha murtuu
ja uusi syntyy asioita katsellen

sähkökeskus, dynaamiset langat
uusi lakki vanhan sanakirjan päässä

Baudelairen kehdon äärellä
lähellä ikuista jäätä