Merkki lepää toisen päällä
ja hyödyntää sen varantoja

jotka on ladattu yhtä aikaa
menneillä ja tulevilla määritelmillä.

Teksti antautuu tuleville lukijoille
mutta myös tuleville teksteille.

Sana kalvona altistuu toisille
ja on kahteen suuntaan läpäisevä.

En siis sivuuta tekstiä pintana
joka viattomasti välittää sisältöjä.

Sana tai teksti ei ole piste
vaan tekstuaalisten pintojen risteyskohta.

Menneet tekstit 

imevät itseensä tulevia muunnoksia. 

Sana kalvona on 

kahteen suuntaan läpäisevä.

Ja taas teksti ymppää ja oksastaa
aiempi puhuu myöhemmästä

samanaikaisesti tuossa niitä nyt lojuu
silmiesi edessä rakkausrunokoneen palasia

tässä minä nyt olen
tässähän minä olen

Miltä tuntuu
elää ja hengittää rakkaudella

jota maailma kirjoittaa hauraalle paperille
ja katoavalla musteella

mitä näet on täynnä menneisyyttäsi
sinä vain olet jälleen toinen

musta teksti valkean päällä kaksiääninen
sana toisen kynnyksellä

Tulevat tekstit, tulevat lukijat.

Ympätä, oksastaa
huomaamatta, salaa.

Pyyhkiä pois menneitä merkkejä
uuden tekstin tieltä.

Vaivojen lähde täynnä sanoja,
niiden itse itsestään merkitsemää kauhua.

Altistua vai imeytyä,
olla vastaus toisen tekstiin.


Kysymykseen
joka on vasta tulossa.

Ei piste, vaan pintojen risteyskohta,
jossa mennyt murtautuu tulevaan.

Ole tässä.
Valmis kartta.

Tapa pakata tulevat tekstit.
Nesteet. Palaset.

Sana altistuu
sille mitä ei ole vielä olemassa.

Kahteen suuntaan läpäisevä kalvo,
mutta sama sana.

Sade syntyy palapelinä
ja te sadatte.

Kuunnelkaa.
Liuos vai mosaiikki?