Maailma on yksi
ei siksi että on vain yksi muoto,

vaan siksi että se muodostaa
yhden maailman.

Vaivatta ilmassa riippuen,
lintuna ilman kykyä lentää.

Paikasta tulee sisältöä
ja sisällöstä paikka.

Vapaa kappale,
jossa näkyy sanasade.

Kissan syönyt lintu,
leikillinen kädenjälki.

Ja pisteet maaperään
kylvettyjä siemeniä,

tunteita ajatuksista
ja ajatuksia tunteista.

Niinpä kaltaiseni kopiot
yrittävät pelastaa sinut itseltäsi.

Kynä ja kumi työstävät ajattelua
yhtä aikaa ja peräkkäin.

Vastainen kirja
hajaannuksen partaalla

pysyy epätahdissa
aikansa kanssa.

Kynä menee aivoihin
toisen kaltaisena

mutta jättää tyhjiä valkoisia
kohtia keskelle riviä.

Ken on kylpenyt runon
maagisessa lähteessä

johtuu kysymään,
onko tuon tarkoitus olla minä.

Siitä mikä sisältää meidät
tulee sisältöämme

ja siitä mikä oli sisältönämme
tulee jotain mikä sisältää meidät.

Elämä on säiliön ja sisällön
välisen epäsymmetrian murtumista.

Heti kun on elämää,
säiliö lepää sisällössä ja päinvastoin.

Kasvit sekoittuvat tuuleen ja veteen
auringon ja pilvien alla.

Kasvit eivät juoksentele
Eivätkä osaa lentää.

Tuottaa kitkaa ja häiriötä,
kammeta auki mustia laatikoita.

Imeyttää musteen merkitystä
kirjaesineen kudoksiin.

Sivua käännettäessä se kohoaa
irti avatun kirjan pinnasta

ja on hetken näkyvästi olemassa
kolmessa ulottuvuudessa.

Jonkin verran, hiukan
salaa, huomaamatta.

Reiät, luukut, aukkoisuus,
merkkien kiihtyvä kierto.

Vielä on paljon elämää,
ja oleskelua siinä.

Kaikki tuskin loppuu,
tiet ovat askelten ravintoa.

Menneet tekstit 

imevät itseensä tulevia muunnoksia. 

Sana kalvona on 

kahteen suuntaan läpäisevä.

Minä en kirjoita tätä
vailla silmiä

Tämä on kertomus
vaikka et voi sitä kuulla

On paljon tyhjää
ja ilman keveyttä

[sivu vaihtuu]

Ja kaiken täytyy jatkua
niin kuin ennenkin

Täällä työ on kirjoittamista.
Täällä ymmärretään vain kirjoitettua.

Ensinnäkin tyhjä sivu.
Tähän paikkaan rakentuu teksti.

Tämän hän teki ollessaan pitkällä matkalla:
puhuja vajoaa syvemmälle onnelliseen tilaansa,

maailman riemu tuntuu kantapäissä asti,
ja kukat ja kalliot todella maagisesti syttyvät.

Paikka on palimpsesti,
edistys ristiinmenoa.

Rooman aikakaudet
kaikki samassa paikassa.

Kasvit tekevät maailman
ja osaavat vastata, mikä se on.

Ne toteuttavat itseään
itseään muovaamalla.

Elämän on oltava
paikka itselleen.

Kasvit muuttavat elämäksi
kaiken mihin koskevat.

Jokainen luonnonoikku,
jokainen virhe.

Elämä selittyy
vain itsestään käsin.

Kokeilla ja kuvitella
oman silmänsä.

Sanat tarkkailemassa puhetta
tarkkailemassa sanoja.

Unesi saa nukkua käsissäni,
kuvitettu pimeys.

Silmien ja kirjoituksen
märkä musta.

Runo purkaa, mutta on
myös purettava.

Ajatuksia, jotka kihelmöivät
sormenpäissä.

Kirjaimessa
vai hengessä?

Jääkö kivi ”kiven”
vai ”kivi” kiven alle?

Nähdä maljakon ohuimmatkin halkeamat,
ei itse maljakkoa.

Kaksoisele, kaksoisteko:
rajalla ja rajan ylitse vuotaen.

Paha syntyy luonnostaan,
hyvä on taiteen ansiota.

Nähdä koko muu maailma,
ja pysyä maailmalta piilossa.

Kasvia ei voi erottaa maailmasta,
joka ottaa sen vastaan.

Me elämme tilassa,
johon ei saavu vaikutuksia.