Tuntuu, että tiedämme suurin piirtein kaikki. Armias, mikäli ajatusta toivottomuudesta yrittää lähestyä aaltoja, sitä seuraa 2. Sitä seuraa 2.5 minuuttia vedenalaista. Toivosta luopuminenhan antaisi vapaat kädet nihilismille, uskaltautuu edes retorisesti laajentamaan kuluttajasubjektin yksityiseksi on rannalla ja pinnan alla. Ja pinnan alla. Siksipä, kaiketi, hyväntahtoinen ja älykäs subjektin kansalaisvelvollisuus – ja auta armias, mikäli jatkuva jonkinlaisen kuilun partaalla huojuminen kuuluneekin kuikuilevat pikemminkin uupumus, syyllisyys ja ahdistus. Syyllisyys ja ahdistus. Tulevaisuudesta aivan nurkan takana ei jaksa Splitin rannikolta. Jaksa Splitin rannikolta. Alussa 2.5 minuuttia meren kuin kollektiivistakaan – meillä enää on. Meillä enää on. Päinsä. Toivon kieltäjä on liian kauhistuttava helposti: murtumattomana pidetyn toivon linnakkeet osoittautuvat edelleen läpeensä pyhitetty, sosiaalisesti sakrosankti tunne. Sosiaalisesti sakrosankti tunne. Koko äänityksen ajan mutta arvattavaksi jää kollektiiviseen piilotajuntaamme sullottuja hirviöitä mainitaksemme. Sullottuja hirviöitä mainitaksemme. Toivonsa ristivalottunut tahansa. Toivonsa ristivalottunut tahansa. Moinen ei yksinkertaisesti käy ryhtyy tarkkailemaan. Käy ryhtyy tarkkailemaan. Huomasin todella pienten taskurapujen toimittaja ei voinut nostaa juttunsa otsikkoon aallot ja vedenalaiset äänet. Ja vedenalaiset äänet. Kroatiassa. Äänitys vaaraksi ympäristölleen: toksinen otus vailla vertaa. Otus vailla vertaa. Maailmanlopun portteja, raottaa Pandoran paholaismaista ruukkua. Pandoran paholaismaista ruukkua. Tässä äänityksessä pinnan alla on kuitenkin merivirtauksien ääniä. Kuitenkin merivirtauksien ääniä. Myös vieressä olevat veneet tavan takaa hauraitakin hauraammiksi. Takaa hauraitakin hauraammiksi. Lupaus paremmasta – oli miete kuinka mülleriläisen dialektisesti monenlaisia mereneläviä. Dialektisesti monenlaisia mereneläviä. Mutta niin rannallakin kun niin oikealta, vasemmalta kuin jostain epämääräisestä äänimaisemaa ja lopussa palataan takaisin pinnan enemmän tapahtumia sillä äänityksessä kuuluu pinnanalaisten. Valitettavasti uneksuntamme katkeaa tätä nykyä kovin rahtuakaan yleisemmällä tasolla! Rahtuakaan yleisemmällä tasolla! Mikäli toivottomuuden kokemusta tämänpäiväisen liberaalisubjektin (pseudo)normaaliin arkeen. Liberaalisubjektin (pseudo)normaaliin arkeen. Mutta auta kuinka olemattomasti toivoa – niin yksityistä pitäähän toivoa olla, huutavat kulttuurilliset imperatiivit kulttuuristen perusnarratiiviemme puitteissa oppineet tuntemaan. Puitteissa oppineet tuntemaan. Valtameri. Tuottavat silloin tällöin natisevia ääniä. Tällöin natisevia ääniä. Pieniä toivominen, unelmointi on siis eräänlainen myöhäiskapitalistisen kivelle. Eräänlainen myöhäiskapitalistisen kivelle. Pienimmän vauvaravun kilven halkaisija oli umpioidun tunnesfäärin ulkopuolelle, kollektiiviselle tasolle, yhteisön muutaman metrin päässä pinnan alla on toivoa – ellemme halua lopullisesti avata liberaalikeskustastakin; aina on saatana soikoon oltava pitää otteessaan, etenkään yksilötasolla. Otteessaan, etenkään yksilötasolla. Kulmien takaa tuon taikapiirin ulkopuolelle epähuomiossa putoaa. Ulkopuolelle epähuomiossa putoaa. Olemassaololta yläpuolelle ja meren aaltoihin 2. Meren aaltoihin 2.5 minuutin minkälaisia ääniä nämä tuottivat äänitykseen. Nämä tuottivat äänitykseen. Äänitys niskakarvat nousevat automaattisesti pystyyn. Nousevat automaattisesti pystyyn. Niin – hahmo. Niin – hahmo. Ja silti: syvätasolla jaksaa kaihertaa. Syvätasolla jaksaa kaihertaa. Hieman kauemmaksi ne kipittivät heti takaisin häviää perusta. Takaisin häviää perusta. Toivo onkin riekaleisissa yhteisöissämme resignaatiolle, pessimismille, ihmisvihalle, elämänvastaisuudelle… Vain muutamia kisailun rantakivillä. Muutamia kisailun rantakivillä. Kun olin lähellä äänittämässä Ainakin siinä merkityksessä, jossa olemme sen antaa viitteitä siitä kuinka erilainen ympäristö menettänyt on itsestään selvästi uhkakuva, ilmeisen niin hirviömäistä sanaparia kuin vailla toivoa ne menivät nopeasti piiloon, kun menin kaloja oli aivan hydrofonin (vesimikrofonin) vieressä ajaksi. (vesimikrofonin) vieressä ajaksi. Hiljaisuus veden pinnan alla yllättää. Pinnan alla yllättää.

Kollaasi ja cut-up, jonka lähteinä Petri Kuljuntaustan valtameri-aiheisen ääniteoksen esittelyteksti Yle Areenassa ja Ilja Lehtisen artikkeli "Toivottomuuden puolesta" (niin & näin 3/19).