Luin kirjoittamalla ja kirjoitin lukemalla,
seurasin tekstin omaa liikettä

sanan epävakaata, kehkeytyvää tilaa
pystysuorasta merkistä sanan tuleviin määritelmiin.

Kirjoitettu jälki oli aluksi läpinäkyvä, viaton ja neutraali,
mutta ajan myötä näkyviin tuli kokonainen

odottamaan jäänyt menneisyys, sakeampi salakirjoitus,
sanojen loputon varasto, toripöytä, basaari, lipas
ja kävi ilmi ettei sama lukija ei voinut asettua samaan
mutta alati virtaavaan tekstiin kahta kertaa samalla tavalla.